Elämä 1800-luvun Suomessa oli hyvin toisenlaista kuin nykyään. Uno ja Wolmari kertovat tuosta ajasta.
UNO
Jotta meidän elämäämme voisi ymmärtää, täytyy tietää myös hiukan siitä, millaista elämä oli tuohon aikaan. Synnyimme siis molemmat kaksisataa vuotta sitten, vuonna 1810.
WOLMAR
Edellisenä vuonna, vuonna 1809, Suomesta oli tullut autonominen osa Venäjän keisarikuntaa eli Suomen suuriruhtinaskunta. Mutta otahan sinä, Uno tässä puhujan rooli, sinähän se opettaja olet!
UNO
Kiitos, Wolmar. 1800-luvulla Suomessa elämä näytti kyllä hyvin toisenlaiselta kuin nykyään. Maa oli kyllä saanut oman hallinnon, mutta ylin valta oli kuitenkin keisarilla.
WOLMAR
Valtiopäiviä järjestettiin vuoden 1809 Porvoon maapäivien jälkeen säännöllisesti vasta vuodesta 1863 alkaen. Noille päiville osallistuin itsekin.
UNO
Ja tässä on Magnus von Wrightin lyijykynäpiirros siitä, miltä Jyväskylä näytti 1800-luvun alussa.
WOLMAR
Kaupunki Jyväskylästä tuli vasta vuonna 1837. Markkinapaikalle tämä syntyi, kauppiaiden ja käsityöläisten oma kaupunki.
UNO
Ja tuohon aikaan elimme sääty-yhteiskunnassa. Sääty oli siis nimitys, jota käytettiin ihmisen syntyperän perusteella määräytyneestä paikasta yhteiskunnassa, yhteiskuntaluokasta. Suomessa säätyjä olivat aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpojat.
WOLMAR
Aatelisia ja pappissäätyyn kuuluvia oli 1800-luvun Suomessa vain alle sadasosa väestöstä, mutta aatelissäädyn vaikutusvalta oli suuri sekä hallinnossa että armeijan piirissä. Pappissäätyyn kuuluivat papiston lisäksi yliopistojen opettajat perheineen. Kaupunkien kauppiaat ja käsityöläiset kuuluivat porvarissäätyyn, ja heitä oli vähän enemmän kuin aatelis- ja pappissäätyihin kuuluvia yhteensä. Talonpoikaissäätyyn kuului noin neljäsosa väestöstä. Suurin osa kansasta oli säätyjen ulkopuolella, kuten maaseudun vuokraviljelijät ja palkolliset sekä kaupunkien työläiset ja palvelijat.
UNO
Suomessa käytettiin nimitystä säätyläiset kaikista sääty-yhteiskunnan ylimpiin kerroksiin kuuluneista vastakohtana tavalliselle kansalle, rahvaalle.
WOLMAR
Meidän aikamme ihmisten arkea värittivät kirkkopyhät, perhejuhlat ja markkinat.
UNO
Ruokakin oli vähän toisenlaista, runsaasti viljatuotteita: puuroa, velliä ja ruisleipää.
Ruuan määrä ja laatu riippuivat vuodenajasta. Rikkaimmilla oli varaa tuoreeseen lihaan, pehmeään leipään, voihin ja kermaan. Ruuan säilyttämiseen ei ollut jääkaappeja ja muita mitä niitä nyt nykyään sitten onkaan!
WOLMAR
Niin, meitä koettelivat myös nälkävuodet.
UNO
Aivan, se oli 1860-luvulla kun, huonoista sääoloista ja kehnosta sadosta johtunut nälkä koetteli väestöä.
WOLMAR
Mutta Suomen väestö kasvoi 1800-luvulla nopeasti. Kun vuonna 1800 Suomessa oli noin 900 000 asukasta, 1800-luvun puoliväliin mennessä asukasluku oli jo noin 1,6 miljoonaa. Lapsikuolleisuus oli kuitenkin suurta. Naiset synnyttivät keskimäärin kahdeksan lasta, joista puolet saavutti aikuisiän.
WOLMAR
Paljon oli tuolloin sairauksia, joita ei osattu hoitaa.
UNO
Lasten kasvatus oli ankaraa. Ruumiillista kuritusta käytettiin paljon.
WOLMAR
Niin sitä sanottiin, että se joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa.
UNO
Maaseudulla lapset olivat työvoimaa. Orpolapsia annettiin huutolaisiksi, eli lapsi myytiin huutokaupassa elätettäväksi johonkin taloon. Tähän minä sitten työssäni tartuinkin, lasten olojen parantamiseen.
WOLMAR
Ja asumisolot olivat tuohon aikaan myös toisenlaiset.
UNO
Niin olivat. Maaseudun väestö asui 1800-luvun alussa yleisesti savupirteissä. Huonekalut oli tehty itse, ja niitä oli hyvin vähän. Ruoka valmistettiin avotulella. Vesi kannettiin järvestä tai kaivosta. 1800-luvun kuluessa savupirttien tilalle tuli piipullisia tupia.
WOLMAR
Niin, eikä tämä koskenut pelkästään maaseutua, vaan myös kaupunkien työläiset ja palvelusväki asuivat ahtaasti. Ylellisyyksiä ei ollut.
UNO
Säätyläisperheet asuivat kuitenkin huomattavasti vauraammin ja usein kaupungeissa. Asunnoissa oli useita huoneita, hienoimpana sali, jonka usein runsaskin kalustus noudatteli eurooppalaisia tyylisuuntauksia. Huoneet tapetoitiin muodin mukaan. Seinillä oli tauluja ja ikkunoissa raskaat verhot. Lattioille levitettiin mattoja.
WOLMAR
Virallisena kielenämme säilyi ruotsi, ja nyt sitten venäjän kielen merkitys kasvoi, kun meistä oli tullut osa Venäjää.
WOLMAR
Kansa kyllä puhui suomea, mutta virallisena kielenä oli tuohon aikaan ruotsi.
UNO
Suomen kielen asema oli se mikä oli, sitä pidettiin rahvaan kielenä eikä sitä aina nähty säilyttämisen arvoisena. Mutta onneksi toisin kävi.
WOLMAR
Kansamme itsenäistymisen kannalta oman kielen säilyttämisellä oli oma erityinen merkityksensä.