Unon opinnot eivät lapsena aina sujuneet parhaalla mahdollisella tavalla. Myöhemmin hän opiskeli Helsingin yliopistossa ja valmistui lopulta papiksi. Helsingissä hän tutustui myös Wolmariin.
UNO
Isän kuoleman jälkeen minulla oli kotiopettaja. Ja sitten kävin myös Ryttylän kartanossa sen omien poikien kanssa opetusta saamassa. Opettajana toimi ylioppilas Fonselius. Hän ei ollut varsinaisesti mikään pedagogi mutta osasipa kyllä herättää minussa lukuhalut!
WOLMAR
Kuule, muistankohan nyt oikein, että sinä et lapsena ollut mitenkään erityisen oppivainen?
UNO
No, kyllähän se paikkansa pitää, isän kuollessa en vielä osannut lukea kirjasta puhtaasti. Maan- ja luonnontieteet minua viehättivät, niissä oppi oli havainnollista, siitä minä pidin.
WOLMAR
Ja tuo havainnollistavan opettamisen viehtymys näkyikin sitten myöhemmin työssäsi. Korostit aina erityisesti työn kautta oppimista.
UNO
Aivan. Täytyy tuohon edelliseen vielä lisätä, että olin minä kuitenkin myöhemmin ahkerakin opinnoissani, ja tuon ahkeruuden ansiosta tulin sisäänkirjoitetuksi 1821 ylempään kollegaluokkaan Hämeenlinnan triviaalikoulussa.
WOLMAR
Opettajaksesi tuli sitten taas Maisteri G., sukulaismies, joka toimi myös kotiopettajanasi.
UNO
Gusse. Kaikessa hyväntahtoisuudessaan hän lannisti oppimishaluni, istuinkin tuolla ylemmällä kollegaluokalla tyypillisen kahden vuoden sijaan kolme. Gusse oli oikea koetinkivi.
WOLMAR
Voi Uno hyvä. Muistan, miten tuota joskus muistelit.
UNO
Mutta sitten pääsinkin rehtori Henrik Longströmin luokalle, ja minulle tapahtui jotain hämmästyttävää. Tämän maamme pedagogeista kenties suurimman opissa edistyin niin, että lukukauden lopussa ylenin useimpien koulutovereiden ohitse.
WOLMAR
Longström kuitenkin sitten kuoli melko nuorena, ja päädyit jälleen Gussen oppiin.
UNO
Voi kyllä! Näinhän siinä kävi. Vaivuin taas entiseen haluttomuuteeni ja menetin hilpeän ja iloisen mieleni. Vain kiivaus ja uhkamielisyys mursivat toisinaan lamaantunutta tilaani.
WOLMAR
Tuo oli varmasti nuorelle pojalle kovaa aikaa, niin hyvin kun kaikki oli sujunut Longströmin opissa. Opettajalla on valtava merkitys oppilaan kehitykselle.
UNO
Jokaisen opettajan pitäisi päästä oppilaittensa erityisominaisuuksista perille ja sen mukaan kohdella jokaista.
WOLMAR
No, sinä valmistuit lopulta kuitenkin kurssisi priimuksena?
UNO
Näinhän siinä kuitenkin kävi, kaikesta huolimatta. Vuosi oli 1827. Ylioppilaaksi tulin Turusta.
WOLMAR
Ja sitten oli Turun palo. Se oli vuosi 1827. Ja sen vuoksi sinäkin niin kuin myös minä, teit yliopisto-opintosi Helsingissä.
UNO
Kuuluttiin molemmat Viipurilaiseen osakuntaan.
WOLMAR
Ja siellä me taisimmekin tutustua. Olet ollut aika vaitonainen tästä yliopistoajastasi?
UNO
Surkeaa aikaa kerta kaikkiaan. Kärsimyksiä, taisteluja, kurjuutta. Sydämeni kärsi hiljaisissa kammioissaan. Kuuntelin milloin mitäkin professoria, ilman mitään suuntaa elämässäni.
WOLMAR
Voi surkeutta!
UNO
Tuumasin ruveta lääkäriksi, koleraepidemian aikana olin jopa Hämeenlinnassa lasaretinlääkärin apuna.
WOLMAR
Tätä en muistanutkaan! Mutta lääkäriä sinusta ei kuitenkaan tullut.
UNO
Minulle sanottiin, että lääketieteelliseen ei riitä taipumukset, eikä kukkaro, ja niinpä minä päätin lähteä pappisuralle. 1836 valmistuin sitten filosofian maisteriksi, pääaineina tosin eläintiede ja historia.
WOLMAR
Olit ylioppilaana hilpeä ja seuraelämässäkin suosittu henkilö. Kyllähän mekin joskus kaupungilla näissä merkeissä tapasimme.
UNO
No, nuoren ihmisen elämää. Helsinki oli sangen hupaisa paikka siellä asuessani, mutta myös kallis. Muistan, että toimeentuloni vuoksi annoin yksityisopetusta, jopa niin, että kaksi tai kolme poikaa asui luonani.
WOLMAR
Mikä olikaan se vuosi, kun sait jumaluusopintosi päätökseen?
UNO
Se oli 1837. Matkustin Porvooseen papin arvoa saamaan. Sain papintutkinnossa korkeimman arvosanan, ”laudaturin”.
WOLMAR
Älä hiiessä! Sinullahan meni hienosti.
UNO
No lukemisiini nähden pidin tuota kyllä selvänä todistuksena siitä alhaisesta tasosta, jolla pappisvihkimys tuolloin oli maassamme. Osa papiksi vihityistä tovereistani ei osannut edes yhteenlaskua murtoluvuilla!
WOLMAR
Opetuksen taso oli tuohon aikaan muutenkin mitä oli.
UNO
Papiksi vihkimisen jälkeen matkustin kotiin äitini ja sisarien luo Leppäkoskelle.
Ja jo parin viikon kuluttua sain ensimmäisen virkapaikkani, kun pääsin Viipurin kirkkoherran, sittemmin piispa C. G. Ottelinin apulaiseksi.